Se on ihanaa, 
kun tupakan savu menee keuhkoihin kylmällä säällä,
tunnet rentoutuksen,  

nälkäisenä ja väsyneenä.

Ja on ihanaa, 
Tuntea jaksavansa elää, 
nauttia ja hengittää. 

Nauttia, 
Ilman sitä kaikkea. 

Miksi silti mua hermostuttaa ? 
Mun tekis mieli laihduttaa. 
Tahtoisin silti
         ahmia, 
             ja rouskuttaa. 
Sen jälkeen antaa mennä, 
            ja oksentaa. 

Muistan hetken viime kertaisen, 
               lähes viikko sitten. 
Mietin mielessäni, jopa ääneen, että 

Lopeta. Tukehdut kohta.

                  Mutta miksen? 

 

Oksennus tunki nenästä. Kohta varmaan myös silmistä. 

Donitsikaan ei maistunut edes miltään. 

Tärkeintä oli saada se alas. 

jotta sen voi päästää pian ulos. 

 

Ja tämä pieni ihminen ei vain tajua, 
Kuinka tällä voi kukaan tunteitaan hallita? 

 

 

 

 

Jaksaisinpa aina. Jaksaisinpa voida hyvin ja olla onnellinen. Jaksaispa olla ahdistumatta.

 

Onnellisuuspäiväkirjan saldo sunnuntailta: 

Ei olisi uskonut, että kaikki lyhyen työpäiväni "to-do"listasta kerkesin tehdä. Näytti hyvin epätoivoiselta, kun istahdin tauolle. Kaikki oli vieläkin tekemättä. Työpäivän päätteeksi taputin melkein itseäni selkään, kerkesin. 

Tulin kotiin nälkäisenä, ja sen huomaa illan syömisistä. Kuitenkin, oon vastustanut ahdistusta taas tosi hyvin. 

Saunoin. Onko mitään rentouttavampaa, kuin työpäivän jälkeen oma sauna ? 

Ja raahauduin neljännen kerran tällä viikolla salille. Vähän hampaat irvessä, mutta tein silti hyvän treenin, keskittymismetodia käyttäen. Keskittyminen on mun uus juttu. 

Jossain vaiheessa koin sitä jaksamisen ihmetystä, ja nyt toivoisin, että jaksaisin loputtomiin. On niin ihanan hiljaista näin yöllä. Joskus on nukuttava, ja toisaalta, ainakin sillä saan ahdistuksen siirrettyä pois. 

 

Oikeastaan... 

Sehän onkin tuo väsymys, mikä kummittelee myös ahdistuksen muodossa. 

 

Öitä, koko maailmalle.